Paimenkoirat

Paimenkoirat ovat koiria, joita käytetään edelleen erilaisissa tehtävissä maatiloilla. Monet niistä on jalostettu erityisesti tietynlaisen karjan, kuten lampaiden paimentamista varten. Osa taas omaa paimenviettiä kaikenlaisia eläimiä kohtaan ja toimii lisäksi monenlaisissa muissa tehtävissä, kuten vartioinnissa.

Tunnettuja paimenkoirarotuja

Monet paimenkoirat ovat myös hyvin älykkäitä, oppimiskykyisiä ja leikkisiä, mikä on lisännyt niiden suosiota myös harrastus- ja seurakoirina. Omistajan täytyy kuitenkin huomioida koiran suuri energiamäärä ja tarve työskennellä päivittäin. Pitkästyessään paimenkoirat saattavat olla äärimmäisen tuhoisia.

Australiankelpie

Nimensä mukaisesti australiankelpien juuret ovat Australiassa, mutta sen alkuperästä ei varsinaisesti ole tietoa. Rotu on ketterä, sulavalinjainen ja toimelias. Australiankelpie on keskimääräistä paimenkoiraa hieman pienempi, mutta vauhtia ja liikkuvuutta siltä ei puutu. Koira on myös valpas ja aina valmis toimintaan. Se kiintyy vahvasti omistajaansa.

Australianpaimenkoira

Australianpaimenkoiralla on hieman harhaanjohtava nimi, sillä rotu ei ole alkujaan peräisin Australiasta vaan Yhdysvalloista. Se kehittyi Yhdysvaltojen keskiosissa ja lännessä monipuoliseksi käyttökoiraksi ja korvaamattomaksi avuksi karjapaimenille. Australianpaimenkoira on yksi älykkäimmistä koiraroduista ja se on äärettömän uskollinen. Koira saattaa toisinaan omata myös vahtiviettiä. Turkki on tuuhea ja säänkestävä, ja rotua nähdään useissa eri väreissä. Monilla sinimarmorin värisillä australianpaimenkoirilla on myös usein siniset tai keskenään eri väriset silmät, jotka erottuvat selkeästi.

Bordercollie

Bordercollie on yksi alkukantaisimpia paimenkoirarotuja, ja sen edeltäjiä on ollut Englannissa ja Skotlannissa jo satojen vuosien ajan. Bordercollieita on risteytetty myös moniin muihin rotuihin sen erinomaisten paimennusominaisuuksien lisäämiseksi muille koirille. Bordercollie on yksi suosituimmista paimenkoiraroduista. Sen erityispiirteenä on paimennus tuijottamalla, ja se pystyy ohjailemaan lampaita pelkän katseensa avulla. Bordercollien nivelet ovat joustavat, mikä mahdollistaa sen liikkumisen matalalla, kissan saalistusta muistuttavalla ryömimisellä. Bordercollieta pidetään epävirallisesti maailman älykkäimpänä koirarotuna, ja sen oppimiskyky todella on ensiluokkainen. Rotu on lisäksi valpas ja toiminnanhaluinen ja tarvitsee runsaasti aktivointia ja toisaalta myös sosiaalista tekemistä.

Shetlanninlammaskoira

Shetlanninlammaskoira on yksi Suomen suosituimpia koirarotuja ja se sopii erinomaisesti harrastuskoiraksi, seurakoiraksi ja paimentamiseen. Rotu on perusluonteeltaan melko varautunut, mutta kuitenkin energinen ja älykäs. Se saattaa kuitenkin vaikuttaa uusien ihmisten seurassa ujolta. Shetlanninlammaskoira on melko pienikokoinen ja muistuttaa ulkonäöltään collieta. Turkki vaatii runsaasti hoitoa.

Valkoinenpaimenkoira

Valkoinenpaimenkoira on Sveitsissä kehitetty koirarotu, joka voidaan paimenkoirien ohella luokitella myös palveluskoiraksi. Rotu muistuttaa ulkonäöltään sutta tai saksanpaimenkoiraa, mutta se on kokonaan valkoinen. Luonteeltaan koira on tasapainoinen ja helposti koulutettava. Paimennusvietti on melko alhainen, ja se on suosittu käyttökoira erilaisiin tehtäviin.

Vanhaenglanninlammaskoira

Englannista kotoisin oleva vanhaenglanninlammaskoira on kehitetty paimennukseen ja vartiointiin. Rotu on osittain edelleen siinä käytössä, mutta sen erikoinen ulkonäkö on tehnyt siitä myös suositun seurakoiran. Koiralla esiintyy melko paljon vahtiviettiä, mikä omistajan on hyvä huomioida koiran koulutuksessa.