Palveluskoirat

Palveluskoirat on melko laaja termi, johon kuuluu mitä tahansa hyötykoiria, kuten etsintä- ja suojelukoiria. Tämä teksti käsittelee Suomen Palveluskoiraliiton hyväksymiä rotuja ja niitä lajeja, joita Palveluskoiraliitto määrittää palveluskoiralajeiksi.

Palveluskoiraroduiksi lasketaan Suomessa noin 50 koirarotua, joihin kuuluu muun muassa paimenkoiria, terrierejä ja noutajia. Palveluskoiria yhdistää ennen kaikkea niiden monikäyttöisyys ja se, että koiria on helppo käyttää työskentelyssä, eli ne ovat yleisesti melko energisiä ja oppivaisia ja työskentelevät mielellään pitkiä aikoja väsymättä. Palveluskoirarotuja yhdistää fyysinen voimakkuus, älykkyys ja kyky työskennellä monipuolisissa olosuhteissa osin itsenäisesti, mutta kuitenkin pääosin omistajan ohjeita noudattaen.

Dobermanni

Dobermanni on yksi tunnetuimmista palveluskoiraroduista, ja siihen yhdistetään monesti rohkeus, älykkyys ja sitkeys. Rotu on kehitetty Saksassa, ja se oli alun perin suojelukoira. Dobermannin tunnistaa helposti lihaksikkaasta ja samalla elegantista olemuksesta.

Saksanpaimenkoira

Saksanpaimenkoira ei nimestään huolimatta ole lähes koskaan ollut paimennuskäytössä, vaikka se sellaiseksi alun alkujaan kehitettiinkin. Rotu muistuttaa ulkonäöltään edelleen melko paljon sutta ja on suosittu muun muassa poliisin käytössä. Erityisesti ne tunnetaan älykkyydestään ja uskollisuudestaan.

Belgianpaimenkoira

Belgianpaimenkoirasta esiintyy neljä muunnosta: Tervueren, Lakenois, Malinois ja Groenendael, jotka eroavat ulkonäöltään toisistaan ja ovat saaneet nimensä syntypaikkojensa mukaan. Luonteeltaan eri muunnokset ovat melko samankaltaisia. Belgianpaimenkoira on ennen kaikkea energinen ja jatkuvasti valpas koira, joka soveltuu esimerkiksi vartiointi-, etsintä- ja suojelutehtäviin.