Koiran ravinto

Koira tarvitsee ravitsevaa ja täyttävää ruokaa aivan kuten mikä tahansa muukin lemmikki. Kaikkien koirien suhteen on huolehdittava oikeiden ravinteiden saannista, mutta erityisen tärkeää se on pentukoirille, jotka kärsivät puutostiloista aikuisia koiria herkemmin. Riittävien ravintoaineiden lisäksi pentujen kanssa on huolehdittava myös riittävästä energian saannista, sillä ne tarvitsevat kaloreita kasvaakseen.

Koiran ruoansulatus poikkeaa ihmisen ruoansulatuksesta

Koira on pohjimmiltaan lihansyöjä, ja niiden ruoansulatuskanavan rakenne on erilainen kuin esimerkiksi ihmisellä. Koira saattaa tarpeen vaatiessa pärjätä myös kasvisruoalla, kunhan sen riittävästä proteiininsaannista huolehditaan.

Koiran terävät hampaat soveltuvat erityisen hyvin ruoan leikkaamiseen ja paloitteluun, ja se syökin ruokansa melko isoina paloina. Siksi esimerkiksi vihannekset jäävät koiralle ravitsemuksellisesti melko hyödyttömiksi, sillä ne tulisi pureskella kunnolla, jotta niistä saisi talteen ravitsemukselliset hyödyt. Koiralle on kuitenkin mahdollista antaa vihanneksia pilkottuna tai raastettuna.

Koiran ruoansulatus on melko tehoton ravintoaineiden hyödyntämisessä, ja siksi niiden ruoan tuleekin sisältää runsaasti proteiinia ja rasvaa. Koiran hyvä ruokinta näkyy sen ulkonäössä ja yleisvoinnissa. Jos koira on energinen ja hyväntuulinen, se on todennäköisesti saanut sopivasti energiaa. Hyvä ravintosisältö näkyy myös turkin ja ihon hyvässä kunnossa ja koiran sopivassa painossa. Jos epäilee koiransa kärsivän ruoka-aineallergiasta tai puutostilasta, kannattaa koira käyttää eläinlääkärissä ja testata mahdolliset allergiat.